keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Wanted: Unihiekka

Väsymys. V-Ä-S-Y-M-Y-S. Sana on saanut uuden merkityksen. Ennen lasta se tarkoitti sitä että väsytti, tiedättehän. On uninen olo ja tekisi mieli nukkua. Nyt, se tarkoittaa sitä että muisti on mennyt, ajatukset seisovat ja huomiointikyky on nollassa. Tekisin melkein mitä vaan, että saisin nukkua, oikeasti. Ajantajua ei ole ollenkaan. Tämä aamu, kaksi kuukautta sitten, eilen, viime viikolla. Kaikki on yhtä mössöä. Ne hetket, kun tuntuu, että nyt kuolen jos en saa unta. Ne ovat kamalimpia. Tuntuu että pää... ikäänkuin sammuu. On pakko saada unta. Mitään muuta ei pysty ajattelemaan. Päivän hetket kuluvat siihen että miten milloin voisin päästä nukkumaan seuraavan kerran.

Tyttö nukkuu noin 15 min - puoli tuntia kerrallaan. Hyvinä öinä tulee tunnin pätkää. Lääkärissä on käyty ja kaikki tutkittu, hän voi hyvin ja on terve. Uni ei vain tule. Olemme pitäneet unikoulua hänelle kotona 4 kk. Lopetettiin kanniskelu ja syliin nukuttaminen, ja alettiin nukuttaa tyttö sänkyyn. Kun hän itki, luokse mentiin ja siliteltiin. Taas uuden itkun tullessa mentiin, sanottiin että nuku vain, ei ole hätää ja siliteltiin hiuksia ja selkää. Tämä toistettiin lukemattomia kertoja. Se rauhoitti nukkumaanmenon, mutta ei yötä. Yöllä samat keinot eivät tepsi. Olemme kokeilleet niitä johdonmukaisesti ja pitkään, eikä vain paria yötä. Nyt, kun unihankaluuksia on takana 7 kk, täytyi myöntyä siihen että nyt tulee stoppi. Nyt ei enää jaksa. Tiedän, että moni taistelee samojen ongelmien kanssa vuosia (kenties menkin), mutta nyt tuli meille se paikka jolloin täytyi myöntää että on pakko saada apua. Pakko.

Soitin neuvolaan ja pääsemme Ensi- ja Turvakodin unikouluun. Mikä huojennus. En odota mitään ihmeitä, en välttämättä yhtään mitään, mutta on ainakin jotain mitä voi kokeilla ja odottaa. Ja ammatti-ihmisiä tukena,jotka ovat nähneet meidän tytön kaltaisia lapsia -ja paljon. Monissa kunnissa on käytäntönä, että unikoulu pidetään sairaalassa, mutta täällä tilat sijaitsevat Ensi- ja turvakodilla. Olemme siellä yötä päivää yhden viikon. Tyttö nukkuu yöhoitajan kanssa omassa huoneessa ja minä omassa huoneessa. Tuntuu äärimmäisen raskaalta antaa tyttö eri paikkaan nukkumaan ja yrittää siinä vielä nukkua muka itse. Mutta tosiasiahan on, että jos minä tyttöä hoidan, meno jatkuu samana kuin kotona. Katsotaan, miten yöt menee hoitajan kanssa. Yritän tsempata itseäni kovasti. Väsyneenä sitä on vielä herkemmässä ja itkuisemmassa tilassa kuin normaalisti, joten saa nähdä miten pystyn tytöltä peittämään oloni ja sanomaan iloisesti illalla hei hei ja hyvää yötä... Yritän kaikkeni. Pikku Tiitiäinen varmasti pärjää, sen tiedän kyllä.

Tiedän myös, että tämä loppuu joskus ja tyttö oppii nukkumaan. Mutta se ajatus, se ei yöllä paljoa lohduta.


5 kommenttia:

Aino kirjoitti...

Hienoa, että pääsette sinne. Meilläkin oli huonosti nukkuva tyttö, mutta silti joskus sentään nukuttiin useampikin tunti putkeen. Meillä nukkumattomuuden takaa paljastui allergia, joka on sittemmin hävinnyt. Tyttö oppi nukkumaan heräämättä nelivuotiaana. Itsekin olin aivan liian puhki, mutta jollakin ilveellä sitä ajatteli, että pakkohan se on jaksaa. Ja pakkohan se onkin, mutta ei se tarkoita, etteikö apua saisi ja pitäisi hakea. Se on totta, että muisti ei pelaa, eikä aivotoiminnot muutenkaan, ellei saa nukuttua. Kovasti jaksamisia ja toivotaan, että unikoulu tuottaa tulosta! Terv. Aino

Missu kirjoitti...

Kiitos Aino ihanasta kommentista <3

Heikku kirjoitti...

tosi hyvä juttu, että te pääsette enskalle. toivottavasti siitä on pidemmällekin hyötyä, ja nyt heti alkuunsa jo viikon verran. toivottavasti osaat nukkua siellä! ihana jutella huomenna enemmän <3

Junibea kirjoitti...

halauksia.

Kippuralla kirjoitti...

tuo on raskasta, meillä nukuttiin pitkään 45min pätkiä.ja sittenko lopullisesti sammui, isoveli heräsi 3-4h päästä.. noh, siitää päästiin ohi, niin äiti ei enää osannut nukkua. heräilin sen 45min välein ja valvoin sinne kolmeen. eipä tee juuri paljoa mieli muistella! ja ei oo paljoa mielikuvia siitä millainen kakkonen oli vauvana, milloin kääntyi tai sai hampaan taitai.