Pari vuotta olen haaveillut jättisaippuakuplien tekemisestä. Nyt päätimme kokeilla ja aika hienosti onnistui näin ensimmäiseksi kerraksi! Ajateltiin tuunata reseptiä vielä vähän mutta tällaisellakin ohjeella tuli hienot kuplat.
Ohje:
1,5 l vettä
0,25 kg sokeria
2 dl tapettiliisteriä tai tapettiliisterijauhetta
3 dl fairyä
Ota kuumaa vettä hanasta ja sekoita sokeri siihen. Sen jälkeen lisää muut aineet ja sekoita varovasti ettei koko seos muutu ihan vaahdoksi. Laita tiivis kansi päälle ja anna seistä yön yli. Aamulla seos on käyttövalmis ja säilyy useamman kuukauden kun siinä on tiivis kansi päällä (meillä oli muovipussi).
Kuplatyökaluun tarvitset kaksi keppiä (sormenpaiksuiset on hyvät) sekä paksua villa- tai puuvillalankaa. Sido lanka kolmioksi keppien väliin ja pujota esim. lasihelmi tuomaan painoa etteivät langat tartu kiinni toisiinsa.
Kuplia ei kannata yrittää puhaltaa -anna tuulen muodostaa kupla tai kävele taaksepäin ja nosta samalla hieman käsiä ylöspäin.
Kasvojen sensurointi -done!
Pisarat lentää ja kupla poksahti! Tästä hommasta tykkäsi koko perhe koira mukaanlukien. Näitä kuplia vaan ei ollutkaan koiran mielestä niin mukava pyydystää kuin niitä tavallisia, tulee nimittäin melkoinen saippuaräiskähdys kun nämä menevät rikki ;) Kannattaa kokeilla! Mahtava kesäaktiviteetti.
1 kommentti:
Mahtavia kuplia. Toimiskohan tuossa paksummasta rautalangasta tehty silmukka?
Lähetä kommentti